« Suuri seikkailu 2005 | Memoria volatilis | Historic Tale Construction Kit »

toukokuu 06, 2005

The Lion in Winter

Katsoin vähän aikaa sitten sekä Leijona talvella-elokuvan vuodelta 1968 että sen uusintaversion Leijonan talvi vuodelta 2003. Molemmat perustuvat James Goldmanin The Lion in Winter-broadwaynäytelmään.

The Lion in Winter kertoo Englannin kuninkaan Henry II:n vuonna 1183 Chinonissa järjestämästä jouluhovista. Kenelläkään ei ole kovin jouluinen mieli, sillä Henryn perhe on aika riitaisa. Perheen äiti Eleanora on vuosia aikaisemmin usuttanut osan pojista sotaan isäänsä vastaan. Tästä kiitokseksi isä on lukinnut äidin linnan torniin. Joulun kunniaksi hän pääsee kuitenkin hetkeksi ulos vankilasta.

Ranskan kuningas Philip II saapuu myös jouluhoviin. Philipin isä oli Ranskan kuningas Louis VII, joka oli aikanaan naimisissa Eleanoran kanssa. Eleanora jätti Louis VII:n Henry II:n vuoksi. Philipin sisko Alys on aikanaan luvattu Henryn pojalle Rikhardille, mutta Henry on ottanut Alysin omaksi rakastajattarekseen. Philip vaatii joko avioliittoa tai Alysin myötäjäisinä annettuja läänityksiä takaisin. Myös Henryn pojat Geoffrey ja Rikhard saapuvat paikalle. Geoffrey ja Rikhard sotivat aikanaan Henryä vastaan, joten Henry on päättänyt tehdä kuninkaan pojastaan Juhanasta (John). Seurauksena on juonitteluja ja suuria tunteita.

Koska harvempi suomalainen tuntee Englannin kuningashuoneen keskiaikaisia juonitteluja kovinkaan hyvin, katsoja on koko ajan vaarassa pudota kärryiltä monimutkaisen juonen takia. Elokuvista huomaa hyvin että kyseessä on näytelmän elokuvaversio, sillä ulkokuvia on vähän ja lähes kaikki tapahtuu suljetussa tilassa.

Leijona talvella sai Oscarin parhaasta naispääosasta (Eleanoraa esittävä Katharine Hepburn), musiikista sekä muokatusta käsikirjoituksesta. Musiikki-Oscarin saamista ihmettelen, sillä elokuvassa ei ole musiikkia muuten kuin alku- ja lopputeksteissä.

Käsikirjoitus-Oscarikin on hieman outoa, koska elokuvassa ei ole lainkaan käytetty elokuvallisia tehokeinoja. Ihmiset näyttelevät kuten näytelmässä ja kamerat kuvaavat. Pahimmillaan näyttely on saippuasarjatasoa, eli ihmiset seisovat ja keskustelevat epäluontevasti. Leijona talvella on miehitetty niminäyttelijöillä, mukana on mm. Peter O'Toole, Katharine Hepburn, Anthony Hopkins ja Timothy Dalton.

Leijonan talvi on Hallmarkin tuottama TV-elokuva. Päärooleissa ovat Glenn Close ja Patrick Stewart. Leijonan talvi voitti Emmyn puvustuksesta, mutta muuten lavastukseen on käytetty selvästi vähemmän rahaa.

Taisteluja ja toimintaa odottavat tulevat varmasti pettymään kumpaankin versioon. Sen sijaan jos historiallinen draama kiinnostaa ja ylimääräistä aikaa sattuu olemaan yli kaksi tuntia niin kannattaa katsoa jompi kumpi versio. On vaikeaa sanoa kumpi versio on loppujen lopuksi parempi, koska molemmissa on täsmälleen sama juoni ja lähes täsmälleen samat repliikit. Itse pidin ehkä enemmän Leijonan talvi-uusintaversiosta, koska Patrick Stewartin versio Henry II:sta on rennompi. Onkohan syynä rentouteen 7 vuoden kokemus tähtilaiva Enterprisen kapteenina?

Lopuksi vielä vähän historiallista faktaa. Henry II ei pitänyt jouluhovia Chinonissa 1183 vaan Caenissa 1182. Rikhard oli Englannin kuningas 1189-1199 ja hänet tunnetaan paremmin Rikhard I Leijonamielenä. Rikhard kukisti isänsä 1189 ja vapautti äitinsä Eleanoran vankeudesta päästessään kuninkaaksi. Eleanora kuoli 1204 Anjoussa Ranskassa.

Juhana seurasi veljeään valtaistuimelle 1199 ja hallitsi vuoteen 1216 asti. Juhanan lisänimi oli Maaton ja hän allekirjoitti Magna Cartan 1215. Rikhardin ollessa kolmannella ristiretkellä 1190-1194 Juhana yritti anastaa vallan Englannissa. Jos tämä kuulostaa tutulta, niin kyseisen Juhanan edesottamukset olivat Robin Hood-tarinan esikuvana. Rikhard kuitenkin antoi veljelleen anteeksi palattuaan Englantiin ja nimitti Juhanan seuraajakseen.

Geoffrey putosi hevosensa selästä turnajaisissa 1186, joutui hevosensa tallaamaksi ja kuoli vammoihinsa. Rikhard karkotti kuninkaaksi päästyään Alysin Ranskaan ja Alys meni lopulta naimisiin Ponthieun kreivin kanssa.

Bookmark and Share

Lähettänyt – Sent by Jussi |