« Englantilaisuuden synty | Memoria volatilis | Suuri seikkailu 2005 ja Riket II »

tammikuu 24, 2005

Matkamessujen antia

Mitä tekemistä matkamessuilla on keskiajan tai viikinkiajan kanssa? Äkkiseltään ajatellen ei mitään. Matkatoimistojen esitteissä ei juurikaan kerrota matkakohteitten historiasta, mutta moni kaupunki ja maa mainostaa itseään kuitenkin historialla omissa esitteissään. Tässä joitakin keskiaikaan ja viikinkiaikaan liittyviä juttuja, joita jäi mieleen.

Hansakaupungit muistavat yleensä mainita osallisuudestaan Hansa-liittoon. Rostock mainostaa itseään nimellä Hansestadt Rostock ja Rostockin esitteissä kerrotaan seikkaperäisesti kaupungin historiasta. Kaupunki on saanut nimensä slaavilaiselta kyzzinien heimolta, joka kutsui rakentamaansa linnoitusta nimellä roztoc eli joen haara. Tanskan kuninkaan Valdemar I:n valloitettua Mecklenburgin ja Pomeranian 1161 saksalaiset kauppiaat ja käsityöläiset muuttivat Rostockiin. Keskiajalla Rostock oli kuuluisa telakoistaan ja 1419 sinne perustettiin Itämeren alueen ensimmäinen yliopisto.

Muitakin hansakaupunkeja messuilta löytyi. Bremen hehkutti hansahistoriaansa yllättävän vähän. Kaupunki sai alkunsa joskus 800-luvulla, ehkä jo aikaisemmin. IJssel-joen varrella Hollannissa olevat hansakaupungit - Doesburg, Zutphen, Deventer, Hattem, Zwolle, Kampen ja Hasselt - mainostivat itseään historiallaan. Samoin Niedersachsenin 9 historiallista kaupunkia. Keskiajasta kiinnostuneille löytyy Saksasta niin monta kaupunkia, että yksi loma ei riitä niissä käymiseen. Niin ja Hansaliitto perustettiin muuten uudestaan 1980, jos et tiennyt.

Viikingitkin olivat edustettuina. Sagamatkojen tarjoamalla Hurtigruten-risteilyllä seurataan viikon ajan viikinkien käyttämää meriväylää Norjan rannikolla. Islannista puhuttaessa on lähes pakko mainita viikingit. Saagojen mukaan Islannin ensimmäinen asukas oli norjalainen Ingolfur Arnason. Hän heitti mereen isännänpylväänsä lähestyessään Islantia ja asettui asumaan paikkaan, jossa pylväs ajautui maihin. Paikka sai nimen Reykjavik eli savujen lahti kuumien lähteiden höyrypatsaiden vuoksi. Reykjavikin lähellä on Fjorukrain-niminen viikinkihotelli, jossa voi mm. viettää viikinkijuhlia.

Gotlannissa vietetään tänä vuonna Vikingaön Gotland-teemavuotta. Tanskan esitteessä muistutetaan, että tanskalainen Leif Onnellinen Eriksson löysi Amerikan vuonna 1000 - eksyttyään matkalla Grönlantiin. Eikä pidä unohtaa, että viikingit perustivat vuonna 841 Dublinin, jossa on tarjolla esim. Viking Splash Tour. Irlannin kaupungeista Dublin, Wexford, Waterford, Cork ja Limerick ovat saaneet alkunsa viikinkien linnoituksista ja niiden ympärille kehittyneistä kylistä.

Tanskassa voi halutessaan yöpyä linnassa. Ruotsissa järjestetään puolestaan keskiaikatapahtumia, mm. Sigtunan keskiaikapäivät ja Hovan ritariviikko.

Suomen osastolla oli vanerinen Turun linna (Keskiaikaiset markkinat ovat heinäkuun alussa). Hämeen härkätiellä oli oma osasto kuten myös Kuninkaantiellä. Huomiota herätti myös Humppilaan rakennettu viikinkisauna.

Bookmark and Share

Lähettänyt – Sent by Jussi |